IV
Haen salaattitarpeet ja veitsen, painan radion päälle ja alan pilkkoa.
Piippausta ja kello kolmen uutiset alkavat. Varoittavat helleaallosta ja asiantuntija kertoo, että vanhuksille ja perussairaille sää voi olla hengenvaarallinen. Marttaliiton asiantuntija antaa viilennysvinkkejä kerrostaloihin:
kaihtimet alas ja lakanat pakkaseen. Pelastuslaitokselta sanotaan, että avotulen tekeminen on etelässä kielletty, ja lopuksi toimittaja kysyy ekaluokkalaiselta, mikä on parasta kesässä ja lapsi vastaa,
että uiminen ja jäätelönsyönti.
Tiirailen avoimesta ikkunasta pihan aukealla kasvavaa ruohoa ja paahtuvia, kuivia länttejä. Muistan lapsuudesta ruohonleikkurin äänen aamuisin ja isoisän ylpeyden iltapäivällä hänen esitellessään tasaista, vihreää nurmea.
En muista, että silloin olisi ollut koskaan näin kuuma.
Syyllisyyden tunne hiipii sisään ovesta ja tiedän, että jos ojentaisin sille käteni, se veisi minut hetkessä jonnekin pimeään ja syvälle, ja se kysyisi, miksi en välitä, miksi olen koko ajan niin keskittynyt vain itseeni
ja miten olen voinut päästää nurmikon tuon näköiseksi.
Hakkaava koputus keskeyttää ajatukseni.
Kas, sielläpä hieno palokärki, ajattelen,
ja sitten jatkan pilkkomista.