VI 

Siitä on tullut huomaamatta tapa.

Ennen kuin kiipeän rappuset alas,

tarkastelen vettä:

keltaisia, kelluvia hippusia.

Teen päätelmän ja valinnan

– männyn siitepölyä tällä kertaa.

 

Kuulin, vuosikymmeniä sitten meri oli kirkas.

Tuntuu erikoiselta, koska olen itsekin elänyt muutaman vuosikymmenen,

mutten koskaan nähnyt laiturilta pohjaan asti.

 

Tässä kohtaa

vesi aukeaa syvänä ja aavana.

Isoveli pelotteli lapsena merihirviöillä.

Jäi irrationaalinen pelko uida yksin.

Otin uimalasit varuiksi mukaan, mutta tuskin käytän niitä.

En ole varma haluanko nähdä, mitä pohjassa on.

 

Joskus kuvittelen näkeväni pinnalla hain evän.

Luin Iltalehdestä, joku teini oli kuvannut Kemiönsaarella kolme pullokuonodelfiiniä.

 

Äiti on nähnyt pienenä merenpohjassa kyyn

uivat sitten vahingossa keskenään

kuulemma täällä on paljon kyitä

 

paljon pelottelua

 

kaikki kulkee saappaat jalassa

 

en ole eläissäni nähnyt yhden ainutta kyytä

ja silti pelkään niitä

ja haita ja merihirviöitä,

ihan vain merta itseään

 

ja minulla on aina saappaat jalassa, kun kävelen pihan poikki rantaan,

suunnittelen etukäteen mitä teen, jos vesi onkin niin kylmää, että suonta alkaa vetää,

ja pysyttelen varmuuden vuoksi lähellä rappusia, jos syvyyksistä nousisikin esiin uppotukki tai hauki,

koska nekin voivat olla vaarallisia.

 

Solahdan veteen ja tutkin tarkemmin hippusia.

Eivät ne näytä enää siitepölyltä.

 

 Hassua

 

pelätä jotain epätodennäköistä niin paljon,

 ettei muista pelätä sitä ilmeisintä.